perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ekat videot

Kulmalan Petrin kanssa ollaan treenattu keskiviikkoisin Johanneksen koululla. Viime syksystä lähtien olemme kerranneet Timon esittelemää Kumite Gata -sarjaa. Tai sen reaktiivisen ajoituksen (go sen no te) katoja, eli katoja 1-12. Muutama viikko sitten otettiin sarja videolle. Tehtiin aika leppoisasti, mutta paikoin ihan siististi.



Viime keskiviikkona taas kuvattiin paritekniikoita ja päätettiin tehdä Shiomitsun opettamat Ippon Gumitet 1 - 10. Niitä ei olla hetkeen treenattu, mutta olivat suurinpiirtein vielä muistissa. Ysissä taisi väistö tulla väärälle puolelle!? Tällä kertaa koitettiin tehdä myös terävämmin, mutta silti näyttää välillä melko tahmealta. Yllättävän hankalaa pitää muoto kasassa, pysyä rentona ja tehdä terävää tekniikkaa.




Tässä vertailun vuoksi 15 vuotta sitten kuvatut Ippon Gumitet. Parina on Ilkka Karvinen ja harjoittelin tuolloin 3. danin koetta varten:



1 kommentti:

  1. Ippon Gumite ysin väistö tehtiin noissa molemmissa ulkopuolelle, eli ilmeisesti muistin sittenkin oikein. Youtubesta löytyy ainakin yksi toinenkin video ippon gumiteista ja niissä väistö tehtiin sisäpuolelle. Ehkä he muistivat väärin. Tai kai sen voi tehdä kummalle puolelle tahansa. Ulkopuolelle väistö on kuitenkin hankalampi, joten sitä kannattaa harjoitella.

    VastaaPoista